Ajankohtaista

Reifer Oy:n ja Zetanova Oy:n sulautuminen

Reifer Alihankinta 2019 -messuilla

Oppisopimuksella ammattilaiseksi!

Reifer Oy ostanut Zetanova Oy:n koko osakekannan

Uusi mahdollisuus levytyöstöön - säleikkötyökalu


Blogi

3 tapaa tehdä tiiveystestaus säiliöille

Tehokas valmistus suunnittelun tukena

Aika- ja kustannussäästöjä kokonaisuuksista

Työaikakeinot jouston mahdollistajana

Tiketöintijärjestelmä asiakaspalvelussa

Asiakaskyselyn tulokset hyödyksi

Arvot III - jatkuva oppiminen

3D -tuotetiedon hyödyntäminen ohutlevyhankinnoissa

Ruostumattoman teräksen peittaus

Arvot II - omistautuminen tekemiselle

Arvot III - jatkuva oppiminen

Reifer on määrittänyt toimintaansa varten arvot. Noudattamamme arvot ovat

-          sovitun noudattaminen

-          omistautuminen tekemiselle

-          jatkuva oppiminen

Arvot määritettiin jokunen vuosi sitten, ja silloin työyhteisössä käydyssä keskustelussa pureuduttiin arvojen merkitykseen ja tulkintoihin.

Tässä puidaan läpi kolmatta arvoa, ’Jatkuvaa oppimista’.

Muuttuvassa maailmassa, ja varsinkin teknologiaympäristössä, mielestämme ainoa keino katsoa eteenpäin on koulutus- ja oppimisasenteen kautta.

Emme voi missään vaiheessa todeta olevamme valmiita ammattilaisia, sillä heti sen sanottuamme myönnämme olevamme ajastamme jäljessä – tekniikka ja tekeminen kehittyvät niin valtavaa vauhtia eteenpäin, että eilispäivän opeilla pärjätään vain eilispäivän maailmassa – jota ei enää ole.

Organisaationa oppiminen tarkoittaa sitä, että pystymme luomaan kulttuurin, jossa virheitä saa tehdä, mikäli pystyy osoittamaan oppivansa niistä vastaisuuden varalle. Virheiden toistaminen on tyhmyyttä ja laiskuutta, josta voi oppia pois. Palautteesta kiittäminen, palautteen kuuntelu ja virheiden analysointi on arvokasta työtä organisaation osaamisen kehittämiseksi, jonka vaikutuksen näkee monesti vasta taaksepäin aikajännettä katsomalla. Emme enää toista samoja virheitä kuin joskus tuolloin.

Jatkuvaan oppimiseen kannustamme myös henkilökuntaamme. Tällä hetkellä, keväällä 2018, on henkilökunnastamme yksi henkilö valmistumassa hitsauksen IWS -spesialistiksi, ja toinen päättämässä oppisopimuksella hankittua erikoisammattitutkintoa. Lisäksi kaksi toimihenkilöä on johtamis- ja esimiesvalmennuksessa. Uusista koulutuksista ja niiden aloituksista keskustellaan lähes kuukausittain.

Tutkintoseinä Reiferillä

Työnantajana Reifer suhtautuu opiskeluun ja kouluttautumiseen kannustavasti. Kiky -tunteja voi suorittaa oppimispäiväkirjan avulla itseopiskellen vaikkapa Youtube -videoita katsellen tai ammattikirjallisuutta laiturin nokassa lukien. Lisäksi maksamme mistä tahansa koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia ja tutkintomaksuja, milloin katsomme sen hyödyntävän yritystä. Tutkinnon saajia muistetaan ja kannustetaan yhä eteenpäin oppimisen polulla.

Jokaisen kannattaa tarkastella omaa osaamistaan myös pohtimalla millaisia taitoja oma työ ja työelämä yleensäkin vaativat vaikkapa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Ajatusleikki voi olla haastava (muistele, millaista työsi oli 10 vuotta sitten), mutta varmasti koulutuksen ja oppimisen ymmärtämisen kannalta avartava.

Oppiminen tarkoittaa myös sitä, että opimme tekemisen kautta. Yksi alihankintamaailmassa toimimisen hienouksia on se, että lähes päivittäin törmäämme asiakkaiden uusiin tuotteisiin ja ratkaisuihin sekä saamme itsekin opiskella niiden toteuttamista.

Vaikka opiskelu on välillä työlästäkin, palkitsee oppiminen ja opiskelu uudella työllä. Jonka takia tätäkin teemme.



Takaisin